lauantai 23. marraskuuta 2013

22 Pistepirkko 09062012

Kun kuuntelin Frankensteiniä ensimmäistä kertaa, saapui isäni paikalle sitä tanssien nykivästi, egyptiläisittäin ja kuumaa pullapeltiä kantaen. Ehkä puustit ja nisut olivat liian hotteja, ehkä musiikki niin hypnotisoivaa, mutta vaikutus oli hämmentävä. Nyky"ihminen" ei sitä ehkä ymmärrä, koska on lottunut vain i-postaamaan eikä kokemaan eikä antautumaan haltioituneeseen tilaan. Olen kuvannut Pistepirkkoja vuodesta 1988 lähtien,
ensin mustavalkofilmille, sitten färille, lopulta digille, pokkareilla ja järkkäreillä... Enkä voi käsittää, kuinka Suomen kokoisesta, syrjällään olevasta milteipä saarivaltiosta, pienen kielen piiristä, vapaassa maassa, tasa-arvoisessa maassa, jossa tytötkin pääsevät kouluun, jossa lapset saavat olla lapsia, ja syödä ilmaista ruokaa, ja sisulla, perkele, ja persoonalla on syntynyt/kasvanut/raivonnut ja herkästi maailmaa tutkaillut niin monta musiikin neroa ja toisinajaattelijaa, kylminä pitkinä talvi-iltoina, kaamoksen keskellä, pohjoisessa ahistuksessa, arktisessa angstissa.... Pistepirkot ovat yksi heistä, eka heidän levynsä minulla on nimeltä Piano, rumpu ja kukka. Ja siitä tämä on alkanut. 22 Pistepirkko 09.06.2012. Saisimme olla enemmänkin ylpeitä. Rakastan myös ruotsalaista ja australialaista autotallia.











ja tuubissa: ja tässä yölinjalla, keikalla, jossa itsekin olin, niitä mustavalkokuvia sitten toiste lissään tänne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti